Liiga: Lukko – Kärpät | Lukko kovassa testissä

schedule 30 lokakuun 2020 - 07:55
person Jarkko Mäensivu

Perjantaina Liigassa Lukko ja Kärpät kohtaavat toisensa. Ottelu pelataan Kivikylän Areenalla Raumalla kello 18:30.

Kotijoukkue Rauman Lukko on pelannut kuluvalla kaudella 10 ottelua, joista se on kyennyt voittamaan peräti kahdeksan (8) kamppailua. Sarjataulukossa Lukko majailee ensimmäisenä kolmen pisteen erolla Ilvekseen. Lukko on onnistunut paukuttamaan hurjaan tahtiin maaleja vastustajan nuottaan, sillä joukkue on tehnyt peräti 40 maalia jo nyt. Puolustuspelaaminen on toiminut joukkueella myös varsin mallikkaasti, sillä Lukko on päästänyt ainoastaan 20 maalia omiin.

Vierasjoukkue Kärpät on vuorostaan pelannut vasta kuusi (6) ottelua, sillä joukkue kärsi koronaviruksesta ja sen jälkeisestä karanteenista. Kärpät on voittanut neljä (4) ottelua ja hävinnyt kaksi (2). Kaikesta huolimatta Kärpät majailee jopa kahdeksantena (8) sarjataulukossa. Kärppälauma on tehnyt 21 maalia vastustajan pussiin ja omissa on kolissut 15 maalin verran. Kärppien alkukausi lähti räväkkäästi liikenteeseen, mutta nyt joukkue on hävinnyt kaksi edellistä kamppailua.

Vaikuttaako Kärppien pelaamattomuus liikaa?

Kärppien kiusaksi saapui koronavirus, joka on sotkenut joukkueen pelirytmin pahasti. Edellisessä ottelussaan Kärpät kohtasi Lahden Pelicansin, tämä ottelu päättyi lahtelaisten 2-1-yllätysvoittoon. Koronaviruksen aiheuttama tauko vaikutti selkeästi edelliseen otteluun, mutta joukkue todennäköisesti tulee pääsemään takaisin kiinni pelirytmiin. Molemmat joukkueista ovat mukana keskustelussa, kun puhutaan joukkueista, jotka tällä kaudella taistelevat mestaruudesta. Lukon pelaajamateriaali on todella laaja, eikä kovin moni Liiga-seura kykene vastaamaan tähän. Oulun Kärppien pelaajamateriaali on myös laaja, mutta muutama poissaolo haittaa Kärppien iskukykyä.

Kärppien kerroin pomppii pilvissä, jonka takia allekirjoittanut pienellä panostuksella aikoo siihen tarttua. Vaikka Lukko onkin esittänyt erinomaisia otteita kentällä, niin jos Kärppien tasoiselle joukkueelle tarjotaan näin isoa kerrointa, niin kannattaa se melkein automaattisesti napata. Jesse Puljujärven kentällinen on ottelussa kuin ottelussa erittäin vaarallinen, mutta ei Kärppien pelaaminen nojaudu ainoastaan tähän yhteen kentälliseen. Puolustusosasto on molemmilla joukkueilla timanttisen kova. Kärppien kerroin houkuttelee pelaamaan, joten siihen tartumme tänään pienellä panostuksella

Pelivalinta | Panostus

Kärpät | 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 3,25

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord