KHL: Severstal Tsherepovets – Jokerit | Jokereiden vieraskiertue alkaa

schedule 11 syyskuun 2019 - 07:33
person Jarkko Mäensivu

Helsingin Jokerit aloittaa oman vieraskiertueensa pelaamalla Severstal Tsherepovetsia vastaan.

Jokereiden alkukausi alkoi kolmella pelillä kotihallissaan Hartwall Areenalla. Ensimmäiset kaksi peliä eivät menneet Jokereiden osalta aivan odotetulla tavalla, sillä Jokerit hävisi molemmat kamppailut. Vastustajat eivät kuitenkaan olleet mistään helpoimmasta päästä – avaustappiot tulivat Avangard Omskille ja Ak Bars Kazanille.

Kauden kolmas peli oli Dinamo Riikaa vastaan, josta Jokerit onnistui helposti voiton nappaamaan lukemin 7-2. Kyseinen voitto teki hyvää Lauri Marjamäen luotsaamalle Jokereille, sillä nyt Jokereiden on helpompi lähteä jatkamaan kauttaan ilman turhia paineita. Jokereiden ykköskenttä onnistui pisteiden valossa erittäin hyvin Riikaa vastaan.

Jokerit pelaa seuraavaksi viisi vierasottelua. Helsinkiläisjoukkue lähti vieraskiertueelle erittäin hyvällä kokoonpanolla. Jokerit tiedotti tiistaina Twitterissä, että viime pelistä tippuneet puolustajat Mikko Lehtonen ja Alex Grant ovat mukana vieraskiertueella. Hyökkääjät Brian O’Neill, sekä pidempään sivussa oleva Veli-Matti Savinainen jäivät puolestaan kotiin.

Kotijoukkue Severstalin alkukausi alkoi myös neljällä erittäin vaikealla pelillä. Hieman jopa yllättävästi Severstal onnistui voittamaan erinomaisesti alkukauden aloittaneen Avangard Omskin. Kaikki neljä vastustajaa, jotka Severstal kohtasi alkukaudesta ovat kärkipään joukkueita.

Nappaa pelikassaan täytettä – parhaat vedonlyöntibonukset 2019 löydät täältä!

Joukkueiden materiaalierot ovat todella suuret

Severstal Tsherepovets lukeutuu selvästi KHL:n häntäpäähän. Joukkue on nimellisesti paperilla aika mitäänsanomaton verrattuna vierasjoukkue Jokereihin. On todella vaikea nähdä, että Severstal olisi tällä kaudella edes keskikastin joukkue. Viimeiset viisi kohtaamista näiden kahden joukkueen välillä on päättynyt Jokereiden voittoon varsinaisella peliajalla.

Jokerilaumalla on monta kenttää, jotka pystyvät rakentamaan todella hyvin tilanteita hyökkäyspäässä. Puolustuksesta löytyy paljon kiekollista osaamista, myös oman puolustusalueen pelaaminen on erinomaista. Joka osa-alueella Jokerit on laadukkaampi ja parempi joukkue kuin kotijoukkue Severstal.

Severstal ei pysty vastaamaan Jokereiden aktiiviseen pelitapaan. Pelin painopiste tulee olemaan Severstalin päädyssä, jolloin kotijoukkue mitä todennäköisemmin joutuu rikkomaan – luvassa on siis paljon ylivoima-aikaa. Jokerilauma onnistui Dinamo Riikaa vastaan pelatussa pelissä tekemään kolme maalia ylivoimalla. Jokereilla on todella laadukas hyökkäysosasto, joten onnistumisia tullaan näkemään ylivoimalla.

Pelivalintana toimii tänään Jokereiden suora voitto. Lisäksi otetaan pienellä panoksella, että ottelussa tehdään yli 1,5 maalia ylivoimalla. Yli 1,5 yv-maalia betsissä on mukana myös jatkoaika, joka antaa pientä lisäarvoa pelattavalle kohteelle.

Pelivalinta | Panostus

Jokerit | 3/5 yksikköä

bethard TARJOAA KERTOIMEN 1,76

Ottelussa yli 1,5 yv-maalia | 1/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,30

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord