KHL: Lokomotiv – Jokerit | Jokereiden hyvä vire kovaan testiin

schedule 31 tammikuun 2020 - 23:10
person Ville Pursiainen

KHL:ssä pelataan jälleen lauantaina. Lokomotiv Jaroslav isännöi Jokereita klo 16.00 alkavassa ottelussa.

Lokomotiv Jaroslav on Tarasov divisoonan toisena ja menossa kovaa vauhtia pudotuspeleihin. Joukkueen kuusi viimeistä ottelua ovat tuottaneet kolme tappiota ja kolme voittoa, voittoja on nyt kolme peräkkäistä. Voitto-otteluissa Lokomotiv on löytänyt mukavan vireen hyökkäyspäässä, joukkue pelaa vaarallisesti maalin edustalla ja on ollut viime aikoina röyhkeä hyökkäysten päättämisessä.

Lokomotiv ei ole koko kauden mittareilla ollut yhtä tehokas kuin Jokerit. Joukkue on on tehnyt lähes 20 osumaa vähemmän kuin illan vastustaja, mutta toisaalta puolustuspäässä Lokomotiv on ollut tiiviimpi ja päästänyt kahdeksan maalia vähemmän omiin. Joukkue on selvää pudotuspeliainesta, mutta suuria haastamaan siitä tuskin on tänä vuonna.

Jokerit pelaa taas upeassa neljän ottelun voittoputkessa. Joukkue on osoittanut sisukkuutensa monta kertaa kauden aikana nousemalla tappioasemasta voittoon. Toisaalta pelit ovat osoittaneet joukkueen heikkouden, Jokerit ei aina ole aivan valmiina heti ottelun alusta. Kaikki neljä voittoa ovat tulleet maalin erolla, joten erot ovat pieniä KHL:ssä.

Runkosarjan lähestyessä loppuaan on Jokerit näyttänyt pelaavansa KHL:n huipulla. Pudotuspeleihin ei ole enää hirveästi aikaa ja joukkueella on mahdollisuus vielä jopa nousta divisioonansa kärkeen. Suurin toive on välttyä isoilta loukkaantumisilta runkosarjan lopussa, elintärkeät pelaajat Brian O`Neillin, Mikko Lehtosen ja Peter Reginin johdolla ovat elintärkeät kevään menestystä ajatellen. Joukkueen maalien jakautuminen monen kentällisen ja pelaajan kesken on joukkueen ehdoton vahvuus. Lehtonen on myös ehdoton tähtipelaaja joukkueen takalinjoilla.

Lokomotiv on hienoinen kotisuosikki Jokereita vastaan. Joukkueiden välillä on nähty viime aikoina tiukkoja vääntöjä, Jokerit oli niukasti 4-3 parempi vierasottelussa 26.12 pelatussa ottelussa. Jokerit on näyttänyt olevan sitkeä ja loppuun saakka taisteleva joukkue, se ei hätäänny tappioasemassa pelatessaan, vaan jauhaa omaa peliään loppuun saakka. Lopullinen ratkaisu saatetaan nähdä vasta varsinaisen peliajan jälkeen, mutta Jokerit on näyttänyt 3vs3-pelin sujuvan siltä mallikkaasti, pelaajat pelaavat korkealla itseluottamuksella ja uskaltavat tehdä näyttäviä ratkaisuja. Jokereiden lopullinen voitto maistuu mainiosti pelilapulla.

Pelivalinnat | Panostus

Jokerit ml | 2/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,02

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord