KHL: Jokerit – Dinamo Minsk | Jokerit ja Minsk järjestävät maali-iloittelun perjantain kunniaksi!

schedule 11 lokakuun 2019 - 09:44
person Ville Pursiainen

Jokerit jatkaa voittoputkensa puolustamista, kun Dinamo Minsk saapuu perjantaina Helsinkiin.

Jokereiden kauden alku oli sanalla sanoen kauhea, mutta viime viikkoina joukkueen peli on kääntynyt parempaan päin. Neljä edellistä ottelua voittanut joukkue on nostanut sarjasijoitustaan askel askeleelta jo divisioonansa neljänneksi. Puolustuksen suhteen joukkueella ei ole hätää, mutta hyökkäys kaipaisi edelleen tehoja laajalta rintamalta. Ehkä hieman yllättäen Henri Ikonen on Jokereiden tehokkain hyökkääjä viidellä osumallaan, Nicklas Jensen ja Mikko Lehtonen komppaavat neljällä maalillaan kumpainenkin. Jokerit tarvitsee vielä enemmän tehoja nimimiehiltään Jesse Joensuulta ja Peter Reginiltä. Etenkin Regin on pelannut alakanttiin jo pidemmän aikaa. Sotshi-pelin voitto kahden maalin tappioaseman jälkeen on omiaan nostattamaan joukkueen moraalia.

Dinamo Minsk saapuu kahden peräkkäisen tappion rasittamana Helsinkiin. Joukkueella on saman verran sarjapisteitä (15) Jokereiden kanssa, mutta kuntopuntarissa Minsk on menossa eri suuntaan. Joukkue on kokenut niukkoja tappioita pitkin kautta, joista hyvinä esimerkkeinä käy syyskuun lopulla kärsityt kaksi peräkkäistä 0-1 – tappiota. Maalinteko onkin joukkueen suurin ongelma, sillä Minsk on pelannut kaksi ottelua enemmän kuin Jokerit, mutta tehnyt peräti 19 maalia vähemmän. Vastaavalla maalinteon tehokkuudella Minskillä ei ole mitään asiaa pudotuspeleihin. Teemu Pulkkinen johtaa joukkueen maalipörssiä ylivoimaiseen tyyliinsä yhdeksällä osumallaan. Jos hyökkäyksen taso ei laajene kauden mittaan, tulee kaudesta jälleen erittäin lyhyt.

Jokerit on saanut pelin juonesta kiinni ja Lauri Marjamäen ryhmä on näyttänyt vihdoinkin dynaamiselta. Joukkueen sisällä pelaajista huokuu näyttämisen halu, joka näkyi erinomaisesti Jesse Joensuun maalin jälkeisissä tuuletuksissa edellisessä pelissä. Nyt joukkue pääsee jatkamaan kotihallissaan ja perjantai-iltaan on odotettavissa hyvä tunnelma myös katsomon puolella. Joukkueiden välillä on nähty aikaisemmin värikkäitä ja maalirikkaita otteluita, eikä tälläkään kertaa odotettavissa ole mitään muuta. Jokerit tulee varmasti dominoimaan vahvasti pelitapahtumia, mutta myös Minsk saa itsensä maalitaululle Teemu Pulkkisen johdolla. Ottelusta on lupa odottaa viihdyttävää ja maalirikasta.

Pelivalinnat | Panostus

Yli 5.5 maalia | 2/5 yksikköä

unibet TARJOAA KERTOIMEN 2,12

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord