KHL: Dynamo Moskova – Torpedo Nizhni Novgorod | Uudistuneiden joukkueiden kohtaaminen

schedule 2 syyskuun 2019 - 13:38
person Jarkko Mäensivu

Tänään illalla oman kautensa KHL:ssä aloittavat Dynamo Moskova ja Torpedo Nizhni Novgorod.

Dynamo Moskova oli viime kaudella runkosarjan jälkeen omassa konferenssissaan sijalla 5. Pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Jokerit, jonka Moskovalainen seura onnistui voittamaan lukemin 4-2. Tämän jälkeen toisella kierroksella tuli noutaja nimeltä TsSKA Moskova.

Vuorostaan Torpedo sijoittui omassa konferenssissaan sijalle 7. Ensimmäisellä kierroksella pudotuspeleissä Torpedo sai vastaansa Barys Astanan. Tiukan sarjan päätteeksi Torpedo kuitenkin hävisi lukemin 3-4.

Pelaajarintamalla muutoksia

Molemmissa joukkueissa on tapahtunut muutoksia viime kauteen nähden. Dynamo Moskovasta merkittävimmät pelaajalähtijät olivat: Dmitri Kagarlitsky, Miika Koivisto, Patrik Zackrisson, Alexei Tereschenko ja Yevgeni Mozer. Varsinkin Kagarlitskyn lähtö on todella kova kolaus Moskovalaisille, sillä hän oli yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista.

Kovia nimiä on myös tullut mukaan joukkueen vahvuuteen. Kagarlitskyn korvaajaksi hommattiin Barys Astanasta ja Sotshista tuttu Andre Petersson. Petersson on erittäin hyvä hyökkäyspäässä, hänellä on aivan mielettömän hyvä laukaus ja pelisilmä. Joukkueen muut tärkeät vahvistukset ovat: Dmitrij Jaskin, Sergei Boikov, Igor Polygalov ja Mihail Grigoryev.

Unibet tarjoilee Jokereille 50,00 kertoimen!

Torpedolla vuorostaan on hieman enemmän tapahtunut muutoksia rosterissa. Joukkue on huonontunut paperilla viime kauteen nähden. Merkittävimpiä lähtijöitä ovat: Vladimir Galuzin, Denis Parshin, Stanislav Galimov, Mathew Bodie, Andy Miele, Philip Holm, Andrew Calof ja Robert Sabolic. Lähtijöitä on erittäin paljon, joten koko Torpedon runko on aivan uusi tällä kaudella.

Torpedo kuitenkin sai myös kovia vahvistuksia paikkaamaan pelaajakatoa, kuten: Anders Lindbäck, Chay Genoway, Jordan Schroeder, Quinton Howden ja Paul Szczehura. Joukkue on kumminkin nähtävästi heikentynyt viime kaudesta, vaikka todella kovia nimiä tuli joukkueen vahvuuteen.

Onko uudistuneella Torpedolla mahdollisuuksia voittaa vieraissa?

Dynamo Moskova lähtee illan peliin ennakkosuosikkina. Torpedon joukkueen pelaajamuutokset vaikuttavat alkukaudesta paljon, sillä koko joukkueen runko on mennyt uusiksi. Ketjut eivät ole vielä hahmottuneet kunnolla. Dynamo pääsee aloittamaan paremmista lähtökohdista oman urakkansa runkosarjassa. Dynamo on myös materiaaliltaan parempi joukkue kuin vastustaja Torpedo.

Viimeiset viisi kohtaamista näiden joukkueiden välillä on kaikki päättynyt Dynamo Moskovan voittoon. Dynamo on erittäin hyvä pelaamaan kotona, joten Torpedolla on tänään edessä todella vaikea ilta.

Kertoimet ovat tulleet hieman alas kotijoukkueen voitolle, mutta nykyinen kerroin on vielä ihan pelattava.

Pelivalinta | Panostus

Dynamo Moskova | 3/5 yksikköä

expekt TARJOAA KERTOIMEN 1,85

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord