Esports: Fnatic vs Heretics | Häviöstä ulos – kestääkö Fnatic suosikkina?

schedule 19 elokuun 2020 - 18:00
person Leevi Mynttinen

Euroopan ESL One Cologne 2020 -turnaus on saatu käyntiin ja häviäjien otteluna toimii Fnatic vs Heretics. Otteluun vedonlyöntivihje löytyy alhaalta.

Jos allekirjoittaneen vihjeitä on seurannut, niin huomaa, että löin myös edelliseen Hereticsin otteluun ja siitä valitettavasti saatiin rasti ruutuun. Vaikka 2-0 voi näyttää paperilla tylyltä tappiolta, niin Heretics näytti siltä, että se olisi voinut voittaa Dust2:n, mutta maailman parhaimpiin kuuluva Mathieu “ZywOo” Herbaut oli lopulta liikaa. Tästä pääsemmekin otteluparin toiseen joukkueeseen eli ruotsalaiseen Fnaticiin. Joukkueella ei ole ZywOon kaltaista supertähteä, joka saisi tasaisesti yksinään kannettua joukkuetta ja muutettua pelin suunnan. 18-vuotias lupaus Ludvig “Brollan” Brolin voi olla tulevaisuudessa se ja todennäköisesti onkin, mutta vielä hän ei ole valmis.

Fnatic on hävinnyt edelliset neljä ottelua ja kartoissa he ovat 2-8. Kolme ottelua oli ennen pelaajataukoa eli niille ei kannata antaa liikaa painoarvoa, mutta paluu uusittua Astralista vastaan ei sujunut puhtain paperin, sillä tuloksena oli 0-2 tappio. Erityisesti ensimmäisen kartan eli Nuken 16-5 tappio näytti pahalta ja se voi olla paikka mihin Heretics tulee iskemään. Uskoisin, että Bryan “Maka” Canda tulee voittamaan tärkeät AWP-ottelut Jesper “JW” Weckseliä vastaan.

Ruotsalaisilta löytyy runsaasti kokemusta, mutta monella pelaajalla parhaat päivät ovat jo takana. Lisäksi Fnaticilta löytyy Maikil “Golden” Selim, joka on taidollisesti yksi servun huonoimmista pelaajista. Goldenin arvo punnitaan pelinsisäisenä johtajana sekä kapteenina ja siinä hän on kultaa, mutta liian usein hän häviää tulitaisteluita.

Joukkueet kohtasivat huhtikuussa RMR ESL One: Road to Rio -turnauksessa ja silloin fnatic voitti 2-1. Kahdessa ensimmäisessä kartassa pelattiin täydet 30 kierrosta ja ratkaisevassa kartassa fnatic oli 16-8 parempi. Brollan oli ekan kartan järkyttävän kovassa iskussa ja sai 36 tappoa, mutta se ei siltikään riittänyt voittoon.

Kartat

Fnatic poistaa Vertigon ja Heretics Trainin. Tämä jättää vapaaksi Nuken, joka on ollut edellisen kolmen kuukauden aikana Fnaticin selvästi huonoin kartta, kun 12 ottelusta voittoja on irronut vain 17%. Fnatic ei pääse valitsemaan Trainia, joten mahdollisia valintoja ovat Inferno, Mirage ja Overpass.

Tiedot

  • Kohde: Fnatic vs Heretics
  • Kellonaika: 19:30
  • Päivämäärä: 20.8.2020
  • Turnaus: ESL One Cologne 2020 (Eurooppa)
  • Palkintopotti: 325,000 dollaria

Pelivalinta

Heretics voittaa vähintään yhden kartan

KERROIN MR. GREENILLÄ 1,90

Heretics voittaa 2-1

KERROIN MR. GREENILLÄ 8,00

Viimeiseen vihjeeseen toimii se, että ensimmäisenä karttana on joko Overpass tai Nuke. Muuten ei vetoa. Karttaa kannattaa väijyä esimerkiksi tästä.

  1. kartta: Brollan saa yli 20.5 tappoa
KERROIN MR. GREENILLÄ 1,80

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord