Bundesliiga: Hoffenheim – Union Berlin | Pääseekö Joel Pohjanpalo avaukseen

schedule 1 marraskuun 2020 - 21:19
person Ville Pursiainen

Maanantai-iltana pelataan Bundesliigassa yksi ottelu, kun Hoffenheim kohtaa Union Berlinin klo 21.30 alkavassa ottelussa.

Hoffenheimin alkukausi on sujunut mukavissa merkeissä, sillä viisi pelattua ottelua ovat sujuneet saldolla 2-1-2 maalierolla 9-7. Joukkue majailee sarjassa puolenvälin kieppeillä ja otteissa on ollut mukavasti tasaisuutta. Lisäväriä syksyyn on tuonut Eurooppa-liiga, jonne viime kauden hyvät otteet joukkueen kuljettivat. Kahdessa Eurooppa-liigan ottelussa Hoffenheim on voittanut Crvena Zvedzan 2-0 ja viime viikolla AA Gentin vieraskentällä peräti 4-1. Kauden kohokohta Bundesliigan puolella on Bayern Münchenin kaataminen 4-1 syyskuun lopussa.

Hoffenheimin joukkueessa on potentiaalia  edetä Bundesliigassa kuuden parhaan joukkoon sekä myös edetä Eurooppa-liigassa kevään jatkopeleihin. Bundesliigan puolella tahtipuikkoa on heiluttanut Andrej Kramaric, joka on kolmessa ottelussa iskenyt upeat kuusi maalia. Kramaric on poissa maanantai-illan ottelusta, josta tulee miinusta isännille. Muut hyökkääjät joutuvat ottamaan vastuuta, yhden maalin Munas Dabbur on myös sivussa.

Union Berlinin alkukausi on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Joukkue on pelannut saldolla 1-3-1 ja on näin ollen alemmassa keskikastissa. Maaliero joukkueella on 8-6, joten oman pään puolustaminen on sujunut mukavasti. Joukkue on pelannut viisi viimeisintä ottelua ilman tappiota, niukat tasapelit seuraavat toinen toistaan. Nähdyillä otteilla sarjapaikan säilyttäminen pitäisi olla mahdollista kuluvalla kaudella.

Union Berlin hankki Joel Pohjanpalon Bayer Leverkusenista vahvistamaan hyökkäystään. Pohjanpalo on onnistunut kertaalleen maalinteossa, mutta tavoitteet ovat varmasti korkemmalla. Joukkueella ei oikein ole mitat täyttävää ykköskärkeä vielä, vaan maalinteko on jakautunut seitsemän eri pelaajan kesken. Union Berlinillä on hieman vähemmän loukkaantumishuolia, joka tasaa tasoeroa Hoffenheimiin.

Hoffenheim lähtee kotiotteluunsa suosikkina, mutta ykköskärjen puuttuminen mietityttää pelikansaa. Kotikentällään Hoffenheim on pelannut 1-0-1 kun taas Union Berlin on vieraissa pelannut 0-2-0. Niukka kotivoitto tai vähämaalinen tasapeli kuulostaisivat parhaimmilta peli-ideoilta. Union Berlin pyrkii pitämään pelin tasaisena pitkään ja vieraspiste olisi oiva palkinto Hoffenheimia vastaan. Hoffenheim oli viime kauden kohtaamisissa omaa luokkaansa voittamalla vieraissa 2-0 ja kotona 4-0.

Pelivalinnat | Panostus

Alle 2.5 maalia| 1,5/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 2,30

Hoffenheim voittaa päästämättä maalia | 1/5 yksikköä

nordicbet TARJOAA KERTOIMEN 4,20

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord