VIDEO: Perez avasi koronavirustartuntaansa – “Lensin yksityiskoneella Meksikoon”

schedule 31 heinäkuun 2020 - 13:53
person Joonas Eriksson

Sergio Perez avasi koronavirustartuntaansa tuoreella Twitter-videolla, jossa hän kertoo hieman yksityiskohtaisemmin tartunnastaan.

Myöhään torstai-iltana kerrottiin, että Racing Pointin F1-kuljettaja Sergio Perezillä todettiin koronavirus, ja hänen korvaajakseen nimettiin entinen F1-kuski Nico Hülkenberg.

Perjantaina meksikolaiskuski avasi koronavirustartuntaansa sosiaalisessa mediassa.

– Olen todella surullinen siitä, että näin tapahtui, mutta tämä vain osoittaa sen, kuinka alttiita olemme tälle virukselle, Perez aloitti.

31-vuotias Sergio Perez kertoi videolla lentäneensä viime kisan jälkeen Meksikoon, mutta hän kertoi noudattaneen FIA:n sekä oman tallin ohjeita.

– Lensin yksityiskoneella Meksikoon, koska äitini oli joutunut suureen onnettomuuteen. Näin hänet, kun hän pääsi sairaalassa ja sitten palasin takaisin Eurooppaan.

Perez ei ole saanut minkäänlaisia oireita vaikka hänen koronavirustesti todettiin positiiviseksi.

– En tiedä, mistä sain sen. Minulla ei ole lainkaan oireita, joten se osoittaa, kuinka haavoittuvia olemme.

– Nämä ovat todella vaikeita hetkiä minulle, mutta olen varma, että palaan takaisin vieläkin vahvempana, Perez sanoi videon loppuun.

VIDEO: Perez avasi koronavirustartuntaansa:

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord