Kimi Räikkönen oli hämillään ylivoimastaan – “Mietin, mitä muut oikein tekevät?”

schedule 26 lokakuun 2020 - 04:20
person Marko Ollonqvist

Kimi Räikkönen oli hämillään ylivoimastaan Portugalin GP:n 1. kierroksella, jonka aikana hän nousi 16. sijalta aina kuudennelle sijalle saakka.

Siinä, missä koko autourheilumaailma pysähtyi hämmästelemään vähintäänkin yhtä kaikkien aikojen F1-suoritusta, jonka meille tarjoili Kimi Räikkönen, “Jäämies” itse suhtautui ylivoimaansa melkoisella viileydellä.

Räikkönen ei nimittäin kokenut esimerkiksi lähtöään kovinkaan kummoiseksi ja hän kertoi ensimmäisen kierroksen aikana miettineensä, mitä ihmettä muut kuljettajat oikein tekevät radalla.

– En pitänyt starttiani kovinkaan hyvänä – menetin yhden sijan – mutta sen jälkeen mietin rehellisesti sanottuna yhdessä kohtaa, että mitä muut oikein tekevät, Räikkönen kommentoi uskomatonta suoritustaan Formula 1:n virallisilla verkkosivuilla.

– Minulla oli hyvä ensimmäinen ja toinen kierros, auton nopeus oli kohtuullisella tasolla isoilta osin koko kisan ajan, mutta sitten meillä oli hieman vaikeuksia varikkopysähdyksen aikana ja lopussa menetin kymmenennen sijan Sebastian Vettelille vanhoilla renkaillani.

Räikkönen osoitti nimenomaan, ettei laiha kahden pisteen saalis tältä kaudelta ole suinkaan hänen ajotaidoistaan kiinni, vaan auton vauhti ei yksinkertaisesti riitä tämän parempaan tällä hetkellä.

– Emme saaneet mitään kisasta mukaan, joten se oli harmi. Me tarvitsemme lisää nopeutta ja sen myötä kaikki tulee hieman helpommalla.

F1-kauden 13:s ja samalla viidenneksi viimeinen kilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Italiassa, Imolan radalla. Siellä Räikkösellä on seuraava mahdollisuus ohittaa kuljettajien MM-taistossa tallikaverinsa Antonio Giovinazzi, jolla on kasassa kolme MM-pistettä – joskin se tuskin Räikköstä aivan liikaa kiinnostaa.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord