Odotus päättyi – POG ry on hyväntekeväisyysyhdistys!

schedule 29 maaliskuun 2019 - 14:31
person Leevi Mynttinen

POG ry on hyväntekeväisyysyhdistys, jonka tarkoitus on edistää esportsia Suomessa. Proud to be a Gamer (POG ry) aikoo järjestää tapahtumia ja tempauksia varojen keräämiseksi. Rahat ohjataan valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Yhdistyksessä on nimekkäitä vaikuttajia mukana. Esimerkiksi Diili-voittaja Olli-Pekka Villa, entinen CS-ammattilainen Taneli “disturbed” Veikkola ja somepersoona Joel Harkimo.

27. maaliskuuta Twitteriin ilmestyi mystinen twiitti. Pienen odotuksen jälkeen tänään selvisi loistava tarkoitus.

Idea yhdistyksen perustamiseen

-Kipinä yhdistyksen perustamiseen syttyi kun järjestimme ensimmäisen
#esportstekeehyvää -hyväntekeväisyysottelun 7.12. ja totesimme että
haluamme tehdä näin myös jatkossa. Luonnollinen jatkumo oli perustaa
yhdistys toiminnan tueksi, kommentoi yhdistyksen ensimmäinen
puheenjohtaja Olli-Pekka Villa.

Kuva: Janne Maljanen

POG ry:n perustamiseen on osallistunut 18 eri toimijaa elektronisen
urheilun saralla

Yhdistyksen hallitus:

  • Olli-Pekka Villa (Hallituksen puheenjohtaja)
  • Otto Takala (Hallituksen 1. varapuheenjohtaja)
  • Timo Pölkki (Hallituksen 2. varapuheenjohtaja)
  • Valtteri Palonkorpi (Hallituksen jäsen)
  • Joonas Kapiainen (Hallituksen jäsen)
  • Rikumikko Kangasmäki (Hallituksen jäsen)
  • Tomi Pitkänen (Hallituksen varajäsen)
  • John Kronberg (Hallituksen varajäsen)

Yhdistyksen jäsenet:

  • Conny Sjöblom
  • Esa Kaisjoki
  • Joel Harkimo
  • Joel Pilli
  • Kalle Kareinen
  • Kristo Lindfors
  • Oliver Palonkorpi
  • Taneli Veikkola
  • Teemu Koski
  • Ville Nikola

Yhdistyksen kotisivut

Yhdistyksen Twitter

Yhdistyksen Discord

Kuvat: Janne Maljanen

Lue myös:
StarSeries & i-League CS:GO Season 7 – ENCE puolustaa mestaruutta

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord