VIDEO: Upea ele! Thierry Henry polvistui MLS-pelissä lähes 9 minuutiksi!

schedule 10 heinäkuun 2020 - 11:08
person Marko Ollonqvist

Montreal Impactin managerina tällä kaudella aloittanut Arsenal-legenda Thierry Henry polvistui ottelussa yhtä pitkäksi aikaa kuin George Floyd oli poliisin polven alla ennen kuolemaansa.

Lähes poikkeuksetta jokaisessa urheilutapahtumassa on nähty viime aikoina polvistumisia pelaajien ja valmentajien osalta, Black Lives Matter -liikkeen kampanjoinnin kunniaksi: kyseinen järjestö on tummaihoisiin kohdistuvaa syrjintää, ja etenkin poliisiväkivaltaa, vastustava liike.

Polvistumiset ovat seurausta Yhdysvalloissa poliisiväkivallan seurauksena menehtyneen George Floydin kuolemasta ja sitä seuranneista tapahtumista; urheilumaailma haluaa tuoda esille, millaisessa asemassa tummaihoiset ovat edelleen tänä päivänä.

Floyd menehtyi toukokuun 25. päivänä, kun minneapolisilainen poliisi Derek Chauvin painoi hänen kaulan aluetta polvella maata vasten kahdeksan minuutin ja 46 sekunnin ajan – huolimatta Floydin toistuvista huomautuksista, ettei hän saa happea ja tulee kuolemaan tilanteen seurauksena.

Nämä urheilun parissa nähdyt polvistumiset ovat olleet pääsääntöisesti minuutin mittaisia, tai jopa lyhyempiä, mutta MLS-seura Montreal Impactin manageriksi tälle kaudelle nimetty Thierry Henry oli polviasennossa ottelun ensimmäiset kahdeksan minuuttia ja 46 sekuntia – siis saman verran kuin Floyd joutui kestämään sietämätöntä kärsimystä – kun Impact kohtasi MLS is Back -turnauksessa New England Revolutionin.

– Polvistuin kahdeksaksi minuutiksi ja 46 sekunniksi ja luulenpa teidän tietävän, miksi tein näin, Henry kommentoi medialle ottelun jälkeen.

Aktiivisesti rasismia vastustavan Arsenal-legendan syy polvistumiselle oli siis juuri niin yksinkertainen kuin voi kuvitella.

– Halusin vain osoittaa kunnioitukseni ja tukeni asialle. Ei siinä sen kummempaa, tämä on hyvin yksinkertaista.

Myös MLS-seura Philadelphia Union otti puhuttavalla tavalla kantaa tummaihoisten kokemaan poliisiväkivaltaan, sillä pelaajista jokainen kantoi selässään poliisiväkivallan seurauksena menehtyneiden ihmisten nimiä.

– Sen taustalla oli tämän keskustelun jatkaminen, joka meidän kaikkien tulee nyt käydä. Totta kai me kysyimme joukkueeltamme, ovatko he okei tämän ajatuksen kanssa, sillä solidaarisuus on kaiken avain ja me halusimme, että jokainen tuntee olonsa hyväksi asian suhteen, Union-puolustaja Ray Gaddis kommentoi joukkueen ratkaisua ESPN:n mukaan.

Myös muissa MLS-otteluissa nähtiin vastaavanlaisia tempauksia.

Impactin kokoonpanossa nähtiin kaksi suomalaispelaajaa, Jukka Raitala ja Lassi Lappalainen, joukkueen hävitessä Revolutionille lukemin 0-1. Raitala pelasi montrealilaisseuran puolustuksessa täydet 90 minuuttia, Lappalaisen Henry päästi puolestaan irti ottelun 84. minuutilla.

Tässä vielä video Henryn polvistumisesta:

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord