Ronaldo-efekti – Siirron jälkeen Manchester Unitedin Instagramissa yli 3 miljoonaa uutta seuraajaa

schedule 1 syyskuun 2021 - 16:56
person Joni Hakala

Viime viikolla saimme tietää Cristiano Ronaldon tekevän paluun Manchester Unitediin.  Ennen kuin hyökkääjä on pelannut minuuttiakaan joukkueessaan, Unitedin suosio on kasvanut merkittävästi niin kilpailullisesti, kuin myös ihmisten kiinnostavuuden kannalta.

Social Blade -sivuston mukaan, kun Ronaldon kauppa varmistui perjantai-iltana, United sai parissa tunnissa noin miljoona uutta seuraajaa Instagramissa. Viikonlopun jälkeen seuraajamäärä on noin 45,9 miljoonassa, eli kasvua on tullut yli kolme miljoonaa. Viimeisimmän tiedon mukaan Ronaldo-efekti osui myös Juventukseen, mutta käänteisessä muodossa. Ronaldon lähdön jälkeen Italian suurseura on menettänyt noin 200 000 seuraajaa.

Lisäksi Ronaldo itse pitää ykkössijaa Instagramin herrana. Siirron myötä Ronaldon seuraajamäärä on kasvanut noin 4 miljoonalla käyttäjällä.

Alla vielä lista suosituimmista henkilöistä sovelluksessa:

Cristiano Ronaldo 335 miljoonaa

Dwayne Johnson 266 miljoonaa

Ariana Grande 263 miljoonaa

Kylie Jenner 262 miljoonaa

Lionel Messi 258 miljoonaa

Selena Gomez 257 miljoonaa

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord