PSG:n valmentaja jyrähti maajoukkuepeleistä – “Tapamme pelaajat”

schedule 5 marraskuun 2020 - 12:43
person Marko Ollonqvist

PSG:n valmentaja jyrähti maajoukkuepeleistä: osittain koronaviruspandemian johdosta seurajoukkueiden otteluohjelmat ovat käsittämättömällä tolalla.

Tänä vuonna lokakuun 21. päivän ja joulukuun yhdeksännen päivän välisenä aikana Mestarien liigan otteluohjelmasta löytyy ainoastaan kaksi tyhjää viikkoa eli joukkueet pelaavat kaikki Mestarien liigan lohkovaiheen ottelunsa vajaan kahden kuukauden aikana; samat sanat pätevät tietenkin myös Eurooppa-liigaan.

Vertailukohtana on syytä todeta, että kauden 2019-2020 Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa nämä lohkovaiheen ottelut pelattiin lähestulkoon kolmen kuukauden aikana.

Kun tähän lisätään jo ennestään tiukka ottelutahti kansallisissa sarjoissa, ottelumäärät ovat todella hurjia, mikä taas kasvattaa pelaajien loukkaantumisriskiä ja samaan aikaan osa pelaajista pelaa myös maaotteluita.

PSG:n managerina toimiva Thomas Tuchel puhuukin voimakkain sanoin siitä, miten “tappava” tämän kauden otteluohjelma on pelaajille koronaviruspandemian aiheuttamien otteluohjelmien muutosten myötä. Hän otti asiaan kantaa, kun hän puhui ranskalaisseuran viime Mestarien liigan ottelussa loukkaantuneesta Neymarista, joka on vammastaan huolimatta nimetty Brasilian maajoukkuemiehistön kahteen seuraavaan MM-karsintaotteluun, jotka pelataan 14. marraskuuta ja 18. marraskuuta.

– Hänellä on pieni vamma lähentäjässä. Hän tulee palaamaan takaisin tositoimiin maajoukkuetauon jälkeen, mutta minun mielestäni hän ei voi pelata Brasilian maajoukkueessa. Jos hän pelaa ne molemmat ottelut, se tarkoittaa, että hän ei ole loukkaantunut, mutta kun hän on ja tämän hetken tiedon mukaan hän kykenee palaamaan pelikentille tauon jälkeen, Tuchel toteaa PSG TV:lle.

– Me tapamme pelaajat ja olen sanonut niin koko ajan. Me tapamme heidät, koska valmistautumisen, suorituksen ja levon välillä vallitsee tärkeä yhteys. Jalkapallossa tämä kaikki kaatuu parhaiden pelaajien niskaan, koska he pelaavat aina maajoukkueessa. He pelaavat taukojen aikana, he joutuvat matkustamaan ja minusta se on vain yksinkertaisesti liikaa.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord