Ronald Koeman ei voi ottaa Barcelonaa haltuun La Ligassa, vielä?!

schedule 17 syyskuun 2020 - 16:13
person Teemu Sohkanen

Elokuussa Kataloniaan saapunut hollantilaismanageri Ronald Koeman ei voi ottaa FC Barcelonaa haltuun La Ligassa – liitto ei ole käsitellyt muutosta vielä.

57-vuotias Ronald Koeman otti Quique Setiénin paikan katalonialaisseuran managerina elokuussa, mutta seuran ja Setiénin työsuhde ei ole vielä virallisesti päättynyt.

Seuran presidentti Josep Maria Bartomeu ilmoitti 61-vuotiaan Setiénin irtisanomisesta nöyryyttävän Bayern München -tappion jälkeen.

Espanjalainen Cadena COPE kertookin, että seura ei ole irtisanonut espanjalaismanageria virallisesti.

Barcelonan lausunnossa sanottiin: “Tämä on ensimmäinen päätös edustusjoukkueen laajemmassa uudelleenjärjestelyssä, josta sovitaan nykyisen teknisen sihteerin ja uuden valmentajan välillä, joka ilmoitetaan lähipäivinä.”

Tällaisessa tilanteessa molempien osapuolien on sovittava eroamisesta, mutta raporttien mukaan tämä on vielä kesken.

Näiden tietojen mukaan Koeman ei pysty ottamaan vastuuta Blaugranasta ennen kuin Espanjan kuninkaallinen jalkapalloliitto on käsitellyt asian.

Liitto ei ole pystynyt käsittelemään vielä hollantilaisen valmentajatietoja, koska Barcelona ja Setién eivät ole vielä sopineet lopullisesta ratkaisusta – Setiénin kerrotaan haluavan korvauksen sopimuksen jäljellä olevasta vuodesta.

Barcelonan on tarkoitus avata kautensa Villarealia vastaan 27. syyskuuta.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord