Kolumni: Joidenkin papereissa Lionel Messi tekee kaiken väärin!

schedule 22 heinäkuun 2020 - 06:04
person Marko Ollonqvist

Maailmasta löytyy ihmisiä, joiden käytöksen perusteella voisi väittää, että FC Barcelonaa edustava Lionel Messi tekee kaiken väärin.

Kyllä, liioittelen otsikon osalta tarkoituksella, koska puheet Lionel Messin suhteen ovat käsittämättömän usein niin naurettavalla tasolla, että ne menevät jo absurdin puolelle.

Itse asiassa tulen ylipäätään liioittelemaan jonkin verran tässä tekstissä, mutta kaikessa on mukana totuuden siemen – ihmisten käyttäytymisen ja puhtaiden tilastofaktojen suhteen.

Koska Lionel Messi on edustanut samaa seuraa toistaiseksi koko ammattilaisuransa ajan, kyse on siitä, ettei hän uskalla lähteä mittaamaan itseään muualle; tietenkään kyse ei voi olla seurauskollisuudesta, jota vielä jokin aika sitten osattiin arvostaa.

Kun Argentiina häviää Saksalle MM-finaalissa jatkoajalla tai ei kykene voittamaan Copa Americaa, syy on Messin, vaikka kentällä on yhtäaikaisesti kymmenen muuta joukkueen pelaajaa, 11 vastustajaa ja kaiken kaikkiaan molemmissa joukkueissa on yli 20 pelaajaa.

Ja, kun sitten Messi menee ja vaatii Barcelonan johtoportaalta tiettyjä muutoksia joukkueen pelaajistoon, koska hän haluaa menestyä, ei hän saisi sanoa näitä asioita ääneen. Ja vielä, kun ukaasina on se, että ilman näitä toimia hän vaihtaa maisemaa, on sekin väärin, vaikka siitä saman seuran edustamisesta häntä on nimenomaan kritisoitu – etenkin viime vuosina.

***

Itse olen luopunut aikapäiviä sitten vertailusta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon välillä, koska se nyt vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin turhanpäiväistä ajanhaaskausta – ihmisluonteeseen, kun kuuluu, että eri ihmisiä viehättävät eri asiat ja hyvin pitkälti tämän kaksikon paremmuutta mitattaessa kyse on nimenomaan niistä makuasioista.

Sen sijaan keskityn nauttimaan tämän kaksikon viimeisistä huippuvuosista, enkä tuhlaamaan aikaa tuohon keskusteluun, en ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Mutta joudun nyt tämän tekstin pointin takia käyttämään portugalilaista tietynlaisena vertailukohtana ja haluan nyt heti todeta tämän, ettei kukaan vedä herneitä nenään: en ole tässä millään muotoa ottamassa yhtään mitään pois Cristiano Ronaldon upealta uralta, vaan puhun Messistä osittain hänen kauttaan, pyrkiessäni lopettamaan sen argentiinalaiseen liittyvän naurettavan kitinän.

Usein Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin välillä käytävässä vertailussa kuulee puhuttavan maajoukkuemenestyksestä erottavana tekijänä. Toinen on hävinnyt kolme finaalia, toinen voittanut yhden, mutta eikös aika moni sano, että yhdessä yksittäisessä pelissä voi käydä mitä tahansa?

Mutta voittiko Cristiano Ronaldo todella tuon vuoden 2016 EM-finaalin Portugalille Ranskaa vastaan? Minun mielessäni, kun pyörii filmirulla, jossa parinkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen tämä ymmärrettävästi itkuinen supertähti kannettiin paareilla pois kentältä. Ja kyllä, Cristiano Ronaldo oli johdattamassa joukkonsa finaaliin, aivan kuten myös vuonna 2004, kun Portugali hävisi Kreikalle, mutta niin oli myös Messi – kolme kertaa.

Jos siis Cristiano Ronaldo on esiintynyt maajoukkueurallaan kahdesti finaalissa, hävinnyt näistä ensimmäisen ja toisessa pelannut parikymppisen verran, niin mikä tässä nyt on se ratkaiseva ero? Sekö, että jos Portugali kykeni kaatamaan ilman Cristiano Ronaldoa Ranskan, niin olisi käynyt hänen ollessa kentällä satavarmasti? Vaan olisiko? Voit halutessasi vastata tähän viimeiseen kysymykseen “kyllä”, mutta se on puhdasta spekulaatiota.

Toki se on totta, että Argentiina on ollut usein paperilla Portugalia kovempi eli Messillä on ollut ympärillään enemmän tulivoimaa, mutta miten monta samankaltaista tarinaa urheilun historia tuntee, missä paperi on vain paperia? Ei se nimivahva miehistö ole näet minkäänlainen tae yhtään mistään.

***

Otetaanpa seuraavaksi hieman faktoja esille.

Cristiano Ronaldon katsotaan menestyneen Portugalin maajoukkuepaidassa myös yksilötasolla paremmin kuin Lionel Messin Argentiinan paidassa ja on totta, että ensimmäisenä mainitulla (99 maalia) on enemmän maajoukkueosumia kuin jälkimmisenä mainitulla (70).

Mutta montako maalia Cristiano Ronaldo on iskenyt näistä 99 täysosumastaan esimerkiksi tämän nykyhetken FIFA-rankingin Top 30 -maita vastaan? 18. Entä Messi? 30.

Ja mennäänpä nyt sitten puheisiin siitä, ettei Messistä olisi menestymään esimerkiksi Valioliigassa.

Onko siis todella niin, että Messi on urallaan kurittanut Mestarien liigassa ylivoimaisesti eniten juuri Valioliiga-seuroja (26 maalia) ja ollut joko maalintekijänä tai syöttäjänä yhteensä 32 kertaa 34 ottelussa, mutta jostain ihmeen syystä hänestä ei olisi yltämään samalle tasolle pimeänä ja kylmänä maanantai-iltana Stokea vastaan?

Itse asiassa on hyvinkin mielenkiintoista, että Messi on iskenyt Mestarien liigassa maaleja nimenomaan kaikkein ahkerimmin kolmesta muusta Euroopan huippusarjasta tulevia joukkueita vastaan (Bundesliiga-seuroja vastaan 17 maalia ja Serie A -seuroja vastaan 12 maalia) ja La Liga -seuroja vastaan hän on osunut vain kahdesti.

***

Olen pelkästään tässä kahden viime päivän aikana nähnyt sosiaalisessa mediassa useita postauksia, joissa on nostettu esille Messin tällä kaudella rikkomia ennätyksiä ja dominoimia tilastoja. Jokaisen postauksen yhteydessä nämä kaikki tässä esittelemäni asiat ovat nousseet tavalla tai toisella esille eli vähättely on käynnistynyt välittömästi.

Yksi ehkä kaikkein koomisimmista perusteluista olivat Mestarien liigan pudotuspeliottelut. Messi, kun on onnistunut kymmenessä otteluparissa, jotka FC Barcelona on hävinnyt, maalinteossa vain kaksi kertaa. Sen piti osoittaa, miten heikko Messi on isoissa peleissä, mutta itse näen asian toisinpäin: se kertoo, miten voimakkaasti katalooniseura elää argentiinalaisesta – ei vice versa.

Ja, jos sitten katsotaan seurajoukkueen puolelta niitä isoimmista isoimpia pelejä eli finaaliotteluita, Messi on pelannut niitä urallaan 33, hän on tehnyt niissä 28 maalia ja antanut 14 maaliin johtanutta syöttöä: hän on onnistunut maalinteossa ja/tai syöttänyt maaleja näissä peleissä keskiarvolta ottelua kohden 1,27.

Minun päämääränä ei ole suinkaan pakottaa ketään olemaan Messi-fani – se on ihan jokaisen oma asia – mutta emmekö voisi ihan näin yhteistuumin päättää sen kyllästymispisteen rajat aikapäiviä sitten ylittäneen naurettavuuden, jossa Messiä pyritään vähättelemään jalkapalloilijana kaikilla mahdollisilla tavoilla? Minun mielestäni voisimme.

Kyllä meistä ihan jokainen nimittäin tietää, myös ne vähättelijät, että tässä on kyse vähintäänkin yhdestä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, aivan kuten myös Cristiano Ronaldon kohdalla on.

Itse asiassa onkin melko surullista, että jotkut ihmiset ovat valmiita vihaamaan Messiä niin paljon, että he jättävät tyystin katsomatta hänen pelinsä ja menettävät kaikkien aikojen parhaan duon dominoinnista puolet. Ja mikä koomisinta, juuri nämä Messin pelit väliin jättävät ovat niitä kaikkein suurimpia argentiinalaisen kriitikoita.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord