Arturo Vidal nosti oikeusjutun FC Barcelonaa vastaan – sopimusta rikottu?

schedule 29 joulukuun 2019 - 04:07
person Teemu Sohkanen

Chileläinen keskikenttäpelaaja Arturo Vidal nosti oikeusjutun FC Barcelonaa vastaan – sopimuksen yksityiskohdissa epäselvyyttä.

Mies on myös osoittanut turhautuneisuutensa liittyen peliaikaan. Tietojen mukaan 32-vuotias Arturo Vidal jätti harjoitukset kesken joulukuun alulla, kun hän sai tietää olevansa sivussa 18.joulukuuta pelatusta El Clasicosta – lopulta manageri Ernesto Valverde päätti peluuttaa miestä ottelussa.

Espanjalainen ABC-lehti on kertonut, että chileläinen olisi nostanut 5. joulukuuta oikeusjutun Barcelonaa vastaan.

Kerrotaan, että Vidalilla olisi oikeus noin 4 miljoonan euron suuruiseen palkkioon peruspalkkansa lisäksi, mutta vain mikäli mies esiintyisi yli 60 prosentissa Barcelonan peleistä kaudella 2018/2019.

Tuo määrä ylittyi, sillä keskikenttäpelaaja esiintyi 53 ottelussa edelliskauden aikana – palkkiota ei kuitenkaan ole maksettu.

Vidal sai vain 1,7 miljoonaa euroa, minkä seurauksena chileläisen lakimiehet ovat ottaneet yhteyttä seuraan kertoakseen oikeusjutusta.

Barcelona puolestaan väittää, että Vidal olisi oikeutettu täyteen palkkioon vain jos mies esiintyisi vähintään 45 minuuttia per peli – seuran mielestä sopimuksen yksityiskohdat on tulkittu pelaajan puolella väärin.

Katalonialaisseura on myös sitä mieltä, että Vidal tekee tämän, koska hän haluaa nopeuttaa siirtoa Interiin.

Kyseiseen 4 miljoonan bonukseen on sisällytetty myös Barcelonan La Liga -mestaruus, Mestarien liigan kahdeksan ja neljän parhaan joukkoon selviäminen.

https://twitter.com/MsFutbol3/status/1210684336598605825?s=20

Barcelona voi hyvinkin olla oikeassa, sillä seura maksoi tuon 1,7 miljoonaa kauden 2018/2019 päätyttyä.

Vidal oli siis sitä mieltä, että sopimusta ei noudatettu ja päätti odottaa kuusi kuukautta ennen kuin nosti asian esille – voi siis hyvinkin olla, että Vidal odotti mahdollisen ottajan löytymistä.

Inter on ollut vahvasti chileläisen perässä viime aikoina, mutta tietojen mukaan Barcelona ei haluaisi menettää keskikenttäpelaajaansa – katalonialaisseura vaatisi vähintään 20 miljonaa euroa, jotta he edes harkitsisivat Vidalista luopumista.

Lue myös:
Nappaa itsellesi liVARpoolin paita ja jopa 400€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord