FC Barcelona toden totta haluaa Arsenal-floppi Shkodran Mustafin?

schedule 29 joulukuun 2020 - 14:16
person Marko Ollonqvist

Shkodran Mustafin osoite näyttäisi tällä hetkellä vaihtuvan tammikuussa Valioliigassa pelaavasta Arsenalista La Ligassa pelaavaan FC Barcelonaan.

Kun Shkodran Mustafi siirtyi elokuussa 2016 Valenciasta Arsenaliin noin vajaan 40 miljoonan euron siirtosummalla, hänen odotettiin ja toivottiin olevan vastaus Arsenalin puolustuspään ongelmiin. Ja siltä se näyttikin, mutta parhaimmillaankin vain ajoittain ja viime kausina myös nuo välähdykset paremmasta ovat olleet todella vähissä.

Toisin sanoen Mustafi on ollut melkoinen floppi ja huhujen mukaan hänen heikoista otteistaan huolimatta Arsenal olisi ollut viime kauden jälkeen halukas tekemään saksalaistopparin kanssa jatkosopimuksen. Näiden samojen huhujen mukaan Mustafi kuitenkin hylkäsi tarjouksen, ajatuksenaan jättää lontoolaisseura viimeistään ensi kesänä.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Mustafin lähtö toteutuu jo tammikuun siirtoikkunan aikana, joka siis avautuu muutaman päivän kuluttua: kyllä vain, huhut Mustafin sensaatiomaisesta siirrosta FC Barcelonaan vaikuttavat pitävän paikkansa, mutta nimenomaan jo tammikuussa.

Muutama päivä sitten Mustafin agentti vahvisti käyneensä keskusteluita FC Barcelonan edustajien kanssa ja mitä ilmeisimmin hänet halutaan tilapäiseksi korvaajaksi loukkaantuneelle Gerard Piquelle. Katalonialaisseura näkee Mustafin ideaalina ja edullisena tilapäisratkaisuna juuri hänen sopimustilanteensa myötä eli mitä ilmeisimmin Mustafi pelaisi Barcelonassa ainoastaan loppukauden ajan – ellei hän sitten onnistu vakuuttamaan katalonialaisseuran valmennusta ja siten lunastamaan itselleen jatkosopimuksen.

Mustafin siirtosumma tuskin päätä huimaisi: kyse olisi mitä todennäköisimmin lähinnä nimellisestä korvauksesta ja Arsenal hyötyisi kaupasta enemmänkin säästettyjen palkkakulujen muodossa.

Mustafin potentiaalisesta siirrosta FC Barcelonaan kertoi viimeisimpänä saksalaisen Bild-lehden toimittaja. Christian Falk

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord