Muut pakkasivat tavaraa, Tuukka Rask lähti tyhjin käsin Torontoon!

schedule 29 heinäkuun 2020 - 09:01
person Marko Ollonqvist

Muut pelaajat pakkasivat paljon tavaraa mukaansa siirtyessään pelikaupunkeihin, mutta Tuukka Rask lähti kotoaan tyhjin käsin Torontoon.

Instrumentteja. Konsolipelejä. Ja niin edelleen.

Ne pelaajat, joiden joukkueet etenevät tänä vuonna aina Stanley Cup -finaaleihin saakka, tulevat olemaan poissa kotoa kaksi kuukautta putkeen ja elämään päivästä toiseen yksitoikkoista hotellielämää – vailla minkäänlaista kosketusta ulkomaailmaan; ei siis ihme, että pelaajat ovat pakanneet mukaansa kaikenlaista viihdykettä.

Etenkin perheellisille pelaajille näin pitkä poissaolo kotoa tuntuu eittämättä. Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask kuuluu näiden perheellisten pelaajien joukkoon, joten hän ei hirveästi miettinyt, mitä pakkaa mukaansa, kun matka kohti Torontoa käynnistyi.

– En pakannut mitään mukaani. Minulla on kolme tyttöä kotona, jotka ovat todella pieniä, joten se tarkoittaa yleensä vapaa-aikaani ja siksi en pääse pelaamaan PlayStationia tai Xboxia. Nautin rumpujen soitosta, mutta valitettavasti en voinut tuoda niitä mukanani tänne, Rask kertoo NESN:n mukaan.

– Jos olisin jotain ottanut mukaani, olisi se tennismailani.

Rask oli niin monien muiden pelaajien tavoin kuukausikaupalla poissa kaukalosta, joten hän on pyrkinyt käyttämään joukkueensa harjoitusleirin, joka tosin sisälsi ikävän paljon poissaoloja sormivamman vuoksi, kroppansa herättelyyn ja niin hän aikoo tehdä myös tämän niin sanotun lohkovaiheen aikana, jossa panoksena ei ole paikka pudotuspeleissä, vaan ainoastaan sijoitus pudotuspeleihin lähdettäessä.

– Olen vaihtanut vaippoja neljä kuukautta, enkä ole pelannut jääkiekkoa laisinkaan. Emme me varsinaisesti näe itseämme enää pudotuspelien ykkössijoitettuna joukkueena.

– Nyt tässä yrittää saada vain jalat toimimaan, sen rytmin takaisin, joka meillä oli ennen tätä taukoa, ja yrittää jotenkin tehdä olon mukavaksi pudotuspelien 1. kierrokseen mennessä. Tämä on niin poikkeuksellinen ja erilainen tilanne… Kukaan ei tiedä, mitä tässä pitäisi odottaa, joten menemme vain pitämään hauskaa, ja tietenkin yritämme pelata hyvää jääkiekkoa.

Bruins aloittaa oman urakkansa Top 4 -lohkossa Philadelphia Flyersia vastaan sunnuntaina.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord