Thomas Hickey lähti kesken aamujäiden veljensä tueksi – veli sairastaa pahanlaatuista syöpää

schedule 11 maaliskuun 2020 - 15:40
person Joonas Eriksson

New York Islandersin puolustaja oleva Thomas Hickey lähti kesken aamujäiden, kun kuuli veljellään olevan aggressiivinen vaihe pahalaatuisessa syövässään.

Thomas Hickeyllä on ollut vaikeaa viimeiset kaksi kautta NHL:ssä. Hänen veljelleen diagnosoitiin 2018 syöpä ja nyt näyttää valitettavasti siltä, että hoidot eivät ole tehonneet. Hickeyn veli sairastaa glioblastoomaa, joka on aivokasvaimen yksi muoto.

Aikaisemmin tässä kuussa Islandersin palkkalistoilla oleva Hickey ilmoitti, että hänen veljellään on aggressiivinen vaihe sairastamassaan syövässä. Tiistaina The Athletic -median toimittaja Arthur Staple ilmoitti, että Hickey oli lähtenyt aamujäiden aikaan henkilökohtaisten syiden takia.

31-vuotias Hickey pelasi vielä kaudella 2018-2019 New York Islandersissa yhteensä 40 runkosarjaottelua, mutta 2018 joulukuussa puolustaja joutui noin kahden kuukauden ajaksi sivuun, ylävartalovamman vuoksi.

Vaikeudet jatkuivat myös tälle kaudelle. Hickeytä ei olla nähty NHL-kaukalossa 2019-2020 -kaudella yhtäkään kertaa. AHL-joukkue Bridgeport Sound Tigersin riveissä mies on pelannut kuitenkin 14 ottelua tehden tehot 0+3.

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord