Ei ole totta! Rasmus Dahlin menetti miljoonat NHL:n päätöksen myötä

schedule 28 toukokuun 2020 - 07:29
person Marko Ollonqvist

Buffalo Sabresin ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin menetti miljoonat, tai ainakin mahdollisuudet niihin, NHL:n päätökseen siirtyä suoraan pudotuspeleihin.

Rasmus Dahlin olisi varmasti halunnut jatkaa NHL-kauttaan monestakin syystä.

Ensinnäkin, kun NHL:n pudotuspelit päätettiin laajentaa 24 joukkueeseen, olisi hänen edustamallaan Buffalo Sabresilla ollut hyvät mahdollisuudet nousta pudotuspelipaikoille, mikäli runkosarja oltaisiin pelattu osittain tai kokonaan loppuun; nyt joukkueen kohtalona oli pullahtaa ensimmäisenä joukkueena ulos pudotuspeleistä.

Toisekseen, Dahlin sijoittui NHL:n puolustajien pistepörssissä 11. sijalle, jääden vain kahden pisteen päähän Top 10:stä, ja tämä tarkoitti sitä, että häneltä jäi saamatta 2 miljoonan dollarin arvosta bonusrahoja.

Lisäksi Dahlin joutuu jossittelemaan myös loukkaantumisellaan, joka piti hänet marras-joulukuun aikana sivussa kymmenestä ottelusta.

Nuo bonusrahat olisivat eittämättä maistuneet nuorelle ruotsalaiselle, sillä hänen tulokassopimuksensa peruspalkka allekirjoitusbonuksen kera on ainoastaan 925 000 dollaria. Bonusrahoina Dahlin voi tienata kautta kohden 2,85 miljoonaa dollaria, mutta esimerkiksi nyt päättyneen kauden osalta hän siis menetti mahdollisuudet jo aiemmin mainittuun 2 miljoonaan dollariin.

Dahlinille päättynyt kausi oli hänen toinen NHL:ssä. Tulokaskaudellaan hän teki 82 runkosarjaottelussa komeat tehot 9+35=44 ja tällä kaudella hänen pistesaaliinsa oli 59 ottelussa 4+36=40.

Vaikka Buffalo Sabres on päässyt viime vuosina varaamaan Dahlinin ja Jack Eichelin kaltaisia superlupauksia, joukkueen alakulo jatkuu siitä huolimatta: edellisen kerran Sabres on nähty NHL:n pudotuspeleissä keväällä 2011 eli toisin sanoen joukkueen kausi on päättynyt runkosarjaan nyt yhdeksänä kautena putkeen.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord