Kaapo Kakko muistuttaa Jaromir Jagria – treenaa, kun muut lepäävät!

schedule 19 joulukuun 2019 - 10:07
person Marko Ollonqvist

Kaapo Kakko muistuttaa Jaromir Jagria harjoitusasenteeltaan: suomalaisnuorukainen on aina se viimeinen kaveri, joka poistuu harjoituksista.

Kun ikää on mittarissa 18 vuotta, palautuminen on kertakaikkisen loistavalla tasolla.

Samaan aikaan nuori ikä johtaa usein myös tietynlaiseen laiskuuteen: asioiden odotetaan ikään kuin tulevan ilmaiseksi ja aivan liian moni ymmärtääkin valtavan panostuksen merkityksen aivan liian myöhään.

NHL-tulokaskauttaan pelaava Kaapo Kakko ei kuulu kuitenkaan edellä mainittuun leiriin, vaan päinvastoin – hän elää ja hengittää jääkiekkoa, ehkä jopa liiaksikin.

Tästä saatiin oiva esimerkki New York Rangersin rankan vieraskiertueen jälkeen. Joukkue pelasi viiden päivän sisään neljä vierasottelua Läntisen konferenssin joukkueita vastaan, kohdaten Vegas Golden Knightsin, Los Angeles Kingsin, San Jose Sharksin ja Anaheim Ducksin.

Kun joukkue viimein palasi takaisin Manhattanille, napattuaan Kakon NHL-uran ensimmäiseltä pitkältä vieraskiertueelta mukaansa kaksi voittoa ja yhteensä viisi sarjapistettä, pelaajat olivat puhki. Kun joukkue kohtasi vain pari päivää kiertueen jälkeen kotonaan Nashville Predatorsin, osa pelaajista jätti seuraavan päivän harjoitukset väliin.

Kaapo Kakko sen sijaan oli mukana harjoituksissa ja jäi harjoitusten jälkeen vielä pidemmäksi aikaa treenaamaan yksinään.

– Tiesin jo ennen kauden alkua, että edessä on paljon matkustamista ja paljon pelejä. Mutta en pidä sitä ollenkaan huonona juttuna. Pidän jääkiekon pelaamisesta, joten on hyvä, että meillä on niin paljon otteluita, suomalaisnuorukainen kommentoi New York Postin haastattelussa.

Tällä hetkellä Kakko on melkoisen maalittoman putken keskellä ja se tuskastuttaa nuortamiestä. Kakko oli lokakuun lopun ja marraskuun alun aikana iskenyt kahdeksassa edellisessä ottelussaan viisi maalia, mutta sitten hän joutui jättämään Floridan vieraspelireissun väliin sairastumisen vuoksi. Paluuottelussaan hän syötti kaksi maalia, mutta verkot eivät ole tuon sairastumisen jälkeen heiluneet; Kakko on nyt mennyt yli kuukauden päivät ja peräti 15 ottelua maaleitta.

Tekeminen on kuitenkin ollut hyvää: esimerkiksi vieraskiertueen avausottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan hän pelasi joukkueensa kärkiketjussa ja laukoi ottelussa peräti kahdeksan kertaa kohti maalia. Gorilla selässä kuitenkin jatkoi kasvamistaan ja jatkaa edelleen.

– Minulla on ollut niin paljon maalipaikkoja. Ehkä olisin voinut tehdä niistä edes muutaman maalin.

Viime pelit Kakko, joka rakastaa kiekollisena olemista, on pelannut joukkueensa neloskentällisessä. Kyse ei ole ollut niinkään siitä, että hänen tekemisensä olisi ollut heikkoa, vaan päävalmentaja David Quinn on tehnyt ratkaisunsa kokonaiskuvaa silmällä pitäen eli halunnut löytää toimivat ketjukoostumukset.

– Ei tässä ole kyse vain yhdestä pelaajasta, vaan myös muista kavereista. Mutta toki haluan myös Kaapon löytävän sen terävimmän kipinän. On olemassa erilaisia tapoja saada ihmiset suoriutumaan hyvin. Joskus sinun on annettava hänelle enemmän mahdollisuuksia ja joskus taas vähemmän herätelläksesi häntä.

Kiekollisesta pelistä puheen ollen, Kakko tiedostaa itsekin, että hän nimenomaan haluaa pitää kiekkoa pitkään; se on samaan aikaan sekä vahvuus että heikkous, sillä nuorukainen käyttää laukaustaan liian usein hyödykseen.

– Se on minun tyylini pelata, enkä näe sen olevan huono asia vain siksi, että pidän kiekkoa paljon itselläni. Mutta joskus sitä pitää myös laukoa.

Minkään kriisin keskellä Kakko ei kuitenkaan ole, vaikka maaleja ei olekaan tullut. Marraskuun viimeisen päivän ja joulukuun 12. päivän välisenä aikana hän pelasi kuusi ottelua ja antoi niissä neljä maaliin johtanutta syöttöä, joten tehot eivät ole sinällään kadonneet mihinkään.

Toki nyt meneillään on kolmen ottelun pisteetön putki, mutta Kakolla on tässä vielä muutama päivä aikaa harjoitella lisää ja sitten lähteä katkaisemaan putkea perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Rangers isännöi Toronto Maple Leafsia; kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kakko kohtaa urallaan vaahteranlehtipaidat NHL:n osalta.

Ja kyllä ne maalit sieltä vielä tulevat, eikä se ainakaan tämän toistaiseksi 31 ottelua pelanneen ja niissä tehot 6+8=14 merkkauttaneen nuorukaisen kohdalla jää harjoituksen puutteesta kiinni.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord