Analyysi: Ovatko Jukka Jalonen ja kumppanit liian taktisia NHL:ään?

schedule 26 toukokuun 2019 - 08:52
person Marko Ollonqvist

Ovatko Jukka Jalonen ja kumppanit liian taktisia NHL:ään vai miksi maailman kovimmassa kiekkoliigassa ei olla nähty eurooppalaisvalmentajaa sitten vuoden 2000?

Leijonien päävalmentajaksi palannut Jukka Jalonen on vienyt meneillään olevissa MM-kisoissa useita NHL-valmentajia kuin pässiä narussa.

Sitä ei voi kukaan kiistää.

Tosiasia on nimittäin se, etteivät nämä leijonapelaajien uroteot, ja kyky ylittää itsensä, olisi mahdollisia ilman kertakaikkisen erinomaista valmentajaa.

Yipäätään Suomesta, kuten myös Ruotsista, tulevien valmentajien taso on maailman ehdotonta kärkiluokkaa.

Mutta, miten sitten voi olla mahdollista, ettei esimerkiksi suomalaisvalmentajia viedä vauhdilla maailman kovimpaan kiekkoliigaan, NHL:ään? Viedäänhän sinne parhaat pelaajatkin.

Selitys ei ole mitenkään yksiselitteinen, mutta lähdetään perkaamaan asiaa.

Ensinnäkin kyse on NHL:stä vallitsevasta kulttuurista.

Viime vuosina NHL:ssä on nähty jo jonkinasteisia muutoksia, kun seurat ovat uskaltautuneet palkkaamaan päävalmentajia yliopistojoukkueista, mutta edelleen useiden NHL-seurojen penkin takana näkyy vanhempia harmaahapsisia miehiä; piiri pieni pyörii.

Oikeastaan tämän kulttuurin vaikutuksen voi miettiä tältä kantilta: Pohjois-Amerikassa on vuosikausia hämmästelty, miten ihmeessä Suomi kehittää erinomaisia maalivahteja kuin liukuhihnalta, ja siitä huolimatta ensimmäisen suomalaisen maalivahtivalmentajan palkkaaminen nähtiin vasta pari vuotta sitten, kun Jussi Parkkila nimettiin kyseiseen tehtävään Colorado Avalanchen toimesta.

Ja kuten Parkkila on todennut, tämä ei olisi ollut koskaan mahdollista ilman Semyon Varlamovia, jota Parkkila valmensi aikanaan Venäjällä, eli aina tarvitaan suosittelija.

Toisekseen vaikuttava tekijä on se, ettei yksikään seura ole uskaltanut tehdä niin sanottua hyppyä tuntemattomaan.

Bethard tarjoaa markkinoiden parhaat kertoimet MM-turnaukseen!

SAAT JOPA 50 € EXTRAA VEDONLYÖNTIIN!

Edelliset NHL:ssä toimineet eurooppalaiset päävalmentajat olivat Alpo Suhonen ja Ivan Hlinka, ja kun nämä kokeilut eivät menneet nappiin, kynnys vastaavan ratkaisun tekemiselle kasvoi.

Ennen kaikkea allekirjoittaneelle tulee mieleen yksi seikka ylitse muiden: liiallinen taktisuus.

Kuten kaikki varmasti tietävät, suomalaisvalmentajat ovat taktisesti äärimmäisen osaavia, eikä heitä turhaan kutsuta näiltä osin parhaiksi maailmassa.

Samaan aikaan NHL:ssä taktisuuden merkitys on selkeästi pienempi kuin Euroopassa; NHL-joukkueet eivät nimittäin harjoittele likimainkaan niin paljon kuin esimerkiksi Liiga-seurat, koska otteluohjelma on yksinkertaisesti niin vaativa ja joukkueet matkustavat koko ajan.

Jos siis NHL:ään tuotaisiin suomalainen päävalmentaja, kykenisikö hän istuttamaan pelisapluunansa joukkueeseen lyhyen NHL-harjoitusleirin aikana ja sen jälkeen kehittämään sitä pitkälti videoita näyttämällä?

Pohjois-Amerikassa kyse onkin valmentajien osalta pitkälti pelaajien motivoimisesta ja se on yksinomaan syy sille, että NHL:stä löytyy yhä John Tortorellan kaltaisia vanhan koulukunnan pauhaajia tai Rod Brind’Amourin kaltainen erinomainen motivoija ja johtaja, joka hyppäsi ilmaan minkäänlaista valmennuskokemusta suoraan Carolina Hurricanesin päävalmentajaksi.

Onkin helppo todeta, että mikäli yliopistovalmentajat, jotka ovat tietyissä määrin välimallin versioita NHL- ja Liiga-valmentajiin verrattuna, olisivat menestyneet paremmin maailman kovimmassa kiekkoliigassa, NHL-seurat olisivat avoimempia ottamaan riskejä myös eurooppalaisten suhteen.

On päivänselvää, että suomalaisilla ja eurooppalaisilla valmentajilla olisi erittäin paljon annettavaa NHL:ssä.

Valitettavasti NHL-kausi on kuitenkin todella pelipainotteinen ja osittain tästä syystä NHL-seuroilla on tapana osittain “apinoida” mestarijoukkueita sen sijaan, että lähdettäisiin rakentamaan jotain omaa.

Lähtökohtaisesti eurooppalainen päävalmentaja on yksinkertaisesti NHL-seuroille liian suuri riski.

Se, että tähän saataisiin muutos, jonkin NHL-seuran johtoportaasta täytyisi löytyä sellainen henkilö, joka on valmis ottamaan sen riskin. Siis samalla kaavalla kuin Parkkila päätyi Varlamovin kautta Coloradoon, joskaan päävalmentajan kohdalla yhden pelaajan suositukset eivät riittäisi.

Mutta tullaanko NHL:ssä vielä jonain päivänä näkemään suomalainen päävalmentaja?

Kyllä, tai näin ainakin itse uskon.

Peli on nimittäin jatkuvassa murroksessa, NHL:stä on tullut isosti nuorten miesten sarja ja kuten viime vuosina on nähty, monilla nuorilla pelaajilla ja vanhemmilla valmentajilla on ollut vaikeuksia löytää yhteistä säveltä.

Kun siis tämä trendi jatkaa vahvistumistaan ja NHL-seurat tuovat penkkiensä taakse uusia kasvoja, jossain vaiheessa löytyy joku, joka on valmis ottamaan sen riskin.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Jääkiekon MM-kisat 2019 otteluohjelma, lohkot – ilmainen live stream kaikkiin peleihin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord