IIHF ei aio antaa samanlaista siimaa NHL:lle – olympiapäätös tultava ajoissa!

schedule 8 tammikuun 2020 - 01:46
person Marko Ollonqvist

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF ei aio antaa enää samanlaista siimaa NHL:lle kuin vuoden 2018 olympialaisten kohdalla, mitä tulee olympialaisiin osallistumiseen.

NHL oli yhtäjaksoisesti mukana olympiakiekossa vuoden 1998 Naganon olympialaisista aina vuoden 2014 Sotshin olympialaisiin.

Uhkaavia merkkejä oli kuitenkin jo ilmassa pitkään, sillä NHL:n edustajat kertoivat useampaan otteeseen, nimenomaan julkisesti, ettei heillä ole halua laittaa jo valmiiksi tiukkaa NHL-kalenteria entistä tiukemmaksi olympialaisten vuoksi ja tämän rinnalla pelkona oli myös pelaajien loukkaantuminen olympiaturnauksessa.

Niinpä, etenkin näin jälkikäteen ajateltuna, NHL:n päätös jäädä sivuun vuoden 2018 Pyeongchangin olympialaisista ei tullut varsinaisena yllätyksenä.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF yritti aivan viime metreille kaikkensa, että maailman parhaat jääkiekkoilijat oltaisiin nähty myös Pyeongchangissa, mutta lopulta siis NHL:n päätös oli kieltävä.

Vaikka viime olympialaiset mentiin siis niin sanotuilla kakkos- ja kolmoskorin joukkueilla, jälkimaku turnauksesta oli yllättävän positiivinen. Asia on nähty mitä ilmeisimmin näin myös IIHF:n toimistolla, sillä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ei aio antaa missään nimessä NHL:lle yhtä paljon siimaa kuin edellisellä kerralla, mitä tulee ilmoittamiseen olympialaisiin osallistumisesta.

– Me haluamme kuulla vastauksen Pekingin olympialaisiin osallistumisesta mahdollisimman nopeasti: se on joko “kyllä” tai “ei”, IIHF:n pitkäaikainen puheenjohtaja Rene Fasel paaluttaa The Canadian Pressin mukaan.

Itse asiassa IIHF on jo asettanut NHL:lle deadlinen ja se on kuluvan vuoden elokuussa.

– Pyeongchangin olympiaturnauksen osalta saimme kieltävän vastauksen todella myöhään ja etenkin Pohjois-Amerikan mailla, Yhdysvalloilla ja Kanadalla, oli vaikeuksia löytää pelaajia turnaukseen ja ennen kaikkea rakentaa hyvä joukkue. Jos siis vastaus on “ei”, näillä mailla pitää olla aikaa rakentaa kilpailukykyinen joukkue vuoden 2022 olympialaisiin.

– Me haluamme siis aikaisen vastauksen sekä NHLPA:lta (NHL:n pelaajayhdistys) että NHL:ltä.

Luonnollisesti pelaajien halu osallistua olympialaisiin ja pelata maansa väreissä on valtava, mutta NHL:n komissaarina toimivan Gary Bettmanin puheet Pekingin suhteen eivät ole olleet kovinkaan positiivisia; tilanne näyttää siis huonommalta kuin Pyeongchangin jälkeen oletettiin – tuolloin NHL:n uskottiin olevan erityisen kiinnostunut Pekingin turnauksesta, sillä liiga on viime vuosina pyrkinyt voimakkaasti ottamaan jalansijaa erityisesti Kiinan rahakkailla markkinoilla.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Vain Urheiluvedon lukijoille: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord