Kommentti: Onko edessä kotimaisin Liiga-kausi koskaan?

schedule 16 huhtikuun 2020 - 12:54
person Marko Ollonqvist

Johtaako koronaviruspandemia siihen, että edessä on kotimaisin Liiga-kausi koskaan? Tämä on enemmän kuin mahdollinen skenaario.

Koronaviruspandemia on uhka, jollaista kukaan ei olisi osannut vielä jokin aika sitten kuvitella.

Ei edes siinä vaiheessa, kun tauti alkoi vallata otsikoita Kiinan ja muiden Aasian maiden osalta.

Suomalaisnäkökulmasta tarkasteltuna se asettaa täysin uudenlaisia haasteita urheiluseuroille, jopa niille kaikkein suurimmille.

Pienempien seurojen kohtalona saattaa olla jopa konkurssi ja jo nyt tiedämme, että meillä on edessä uusi normaali, kun tämä pandemia on päihitetty ja rokote siihen keksitty.

***

Vaikka jotkin Liiga-seurat ovat jo julkaisseet ulkomaalaishankintojaan, kokonaisuudessaan muista sarjoista tulevia ulkomaalaispelaajia on tällä hetkellä tiedossa vasta neljä.

Toki elämme huhtikuuta, jolloin normaalisti Liiga-kauden kovin kiima olisi vasta lähestymässä kliimaksiaan, mutta tässä kohtaa uskallan väittää, että edessä saattaa olla jopa kotimaisin Liiga-kausi koskaan.

Kun Yle kysyi Oulun Kärppien urheilujohtajana työskentelevältä Harri Aholta seuran sopimusneuvotteluista pelaajien kanssa, kertoi hän tilanteen olevan täysin jäissä – jopa kotimaisten vaihtoehtojen osalta.

Ahon kommentit kuvastavat vallitsevaa tilannetta: kun kukaan ei osaa sanoa millainen huominen meillä on edessä, kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä.

Tuon kysymysmerkin alla on isosti myös seurojen talous. Yhteistyökumppanien hankinta on vallitsevassa epävakaassa taloustilanteessa todella haastavaa, eikä asiassa auta tippaakaan se, ettei kukaan oikeasti tiedä, pääseekö Liiga-kausi käynnistymään ajallaan ja millainen siitä tulee.

Toki tässä voi heittää ilmoille olettamuksen, että syyskuuhun mennessä tilanne on parempi, mutta onko asian laita todella tämä?

Esimerkiksi Kalifornian osavaltiossa, Yhdysvalloissa, ei tulla välttämättä näkemään urheilua enää koko kuluvan kalenterivuoden aikana, ainakaan nykyennusteiden valossa. On siis täysin mahdollista, että tilanne on sama myös Suomessa – kukaan, kun ei tiedä.

Ja milloin yleisö sitten päästetään paikan päälle urheilutapahtumiin? Tapahtuuko niin ennen rokotetta, joka on valmis parhaassakin tapauksessa vasta vuoden päästä?

Ainakin itselleni tuntuu mahdottomalta kuvitella tilanne, jossa tuhannet ihmiset ahdettaisiin istumaan vieri viereen, pieneen tilaan, ilman laumasuojaa.

***

Mikäli Liiga-seurat joutuvat pelaamaan edes osan kaudesta 2020-21 tyhjille katsomoille, tarkoittaa se valtaisia tulonmenetyksiä: lippurahat ja ottelutapahtumien tuotot kokonaisuudessaan jäävät saamatta. Fanituotteiden myynti putoaa väistämättä. Yhteistyökumppanit eivät ole samalla tavalla kiinnostuneita ja myös heillä on omat taloudelliset haasteensa.

Toisin sanoen seurojen on laskettava jokainen käytettävissä oleva sentti.

Ulkomaalaispelaajien osalta laadulliset kysymysmerkit ovat aina suurempia kuin kotimaisten pelaajien kohdalla. Ja usein ne kotimaiset vaihtoehdot ovat edullisempia.

Kun siis ainoa tiedossa oleva asia on se, ettei tämä laajasti taloustilanteeseen vaikuttava pandemia ole lopullisesti ohitse ennen kuin meillä on olemassa toimiva rokote sitä vastaan, ei olisi kovinkaan yllättävää nähdä Liiga-seurojen keskittyvän kotimaisiin vaihtoehtoihin pelaajistojaan kasatessa.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord