VIDEO: Roger Federer täyttää tänään 37 vuotta – edelleen huipulla!

schedule 8 elokuun 2018 - 16:52
person Joonas Eriksson

Sveitsiläinen tennispelaaja Roger Federer täyttää tänään 37 vuotta ja iästään huolimatta hän on edelleen yksi tämän hetken parhaista pelaajista.

Roger Federer aloitti tennisuransa 8-vuotiaana. Juniorivuosinaan hän menetti malttinsa varsin helposti, rikkoen muun muassa useasti mailansa, mutta myöhemmin urallaan hän on oppinut hallitsemaan hermonsa huomattavasti paremmin ja tullut tunnetuksi
sekä herrasmiesmäisyydestään että hyvästä käytöksestä.

Roger Federerin todellinen läpimurto lajinsa huipulle tapahtui vuonna 2004, jolloin hän voitti kolme neljästä Grand Slam -turnauksesta.

37 vuotta täyttävä Federer nousi tenniksen ATP-listan ykköseksi saman vuoden helmikuussa ja hän piti listan kärkisijaa hallussaan yhteen menoon yli neljä ja puoli vuotta. Kokenut sveitsiläinen on myös voittanut International Tennis Federationin maailmanmestaruustittelin viisi kertaa – vuosina 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2009.

Kaiken kaikkiaan Federer on urallaan voittanut 98 kaksinpelin ATP-turnausta, joista 20 on ollut Grand Slam -turnausvoittoja. Lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy olympiakulta, nelinpelistä, vuodelta 2008 sekä olympiahopeaa kaksinpelistä vuodelta 2012.

Sveitsiläinen tennislegenda on todella pidetty urheilija ympäri maailman. Monet pitävät Federeriä kaikkien aikojen parhaana miespuolisena tennispelaajana.

Alla olevalta videolta pääset katsomaan Roger Federerin uran hienoimpia pisteitä:

https://www.youtube.com/watch?v=yj9BPGQs38M

Lue myös:
VIDEO: Kimi Räikkösestä löytyy pehmeä puoli – harvinaislaatuinen video!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord