Lionel Messi ei tiedä, tekikö seura kaikkensa Neymarin eteen

schedule 12 syyskuun 2019 - 16:19
person Teemu Sohkanen

Lionel Messi ei tiedä, tekikö seura kaikkensa tuodakseen brasilialaistähti Neymarin Pariisista takaisin Camp Noulle – “Rehellisesti, en tiedä”.

Brasilialaistähti Neymarin siirtosaaga oli isosti otsikoissa aivan siirtoikkunan loppuun saakka – La Ligan siirtoikkuna sulkeutui 2. syyskuuta.

Loppujen lopuksi 27-vuotias hyökkääjä jäi PSG:n riveihin, vaikka huhut Barcelonan ja Real Madridin suuntaan olivat todella kiivaat.

Nyt Lionel Messi on paljastanut mielipiteensä asiaan – hänen mielestään Blaugrana olisi voinut tehdä enemmän.

– Rehellisesti, en tiedä, onko Barcelona tehnyt kaikkensa Neymarin saamiseksi. On kuitenkin totta, että neuvottelut PSG:n kanssa eivät ole helppoja, Messi sanoi SPORT:lle.

– En tiedä mitä hallituksen kanssa tapahtui. Tiedän, että puhuin Neyn kanssa ja hän kertoi minulle kuinka asiat menivät. Hän halusi epätoivoisesti palata takaisin. En tiedä onko seura todella yrittänyt vai ei. Mistä minä tiedän, Neymar toivoi sen tapahtuvan.

Barcelona teki siirtoikkunan lopulla ehdotuksen lainakaupasta täksi kaudeksi, jonka jälkeen he ostaisivat hänet – näin tehtiin muun muassa Kylian Mbappén, kun hän siirtyi Monacosta Pariisiin.

– Olisin halunnut Neymarin takaisin. Ymmärrän niitä ihmisiä, jotka vastustavat hänen paluuta. On ymmärrettävää, mitä Neyn kanssa tapahtui ja miten hän lähti, Messi lisäsi.

– Mutta ajatellessani sitä urheilutasolla, luulen henkilökohtaisesti, että Neymar on yksi maailman parhaimmista pelaajista, ja jos hän on joukkueessamme, se lisää mahdollisuuksiamme saavuttaa tavoitteemme.

– Olisin halunnut hänen palaavan, mutta mielestäni meillä on mahtava joukkue ja voimme saavuttaa kaiken ilman häntäkin. Joten ei, en ole pettynyt. Haluaisin pelata taas hänen rinnallaan, siinä kaikki.

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord