KUVA: Neymariin liittyvät meemit sen kuin paranevat – brassitähden filmauksista aakkoset

schedule 14 heinäkuun 2018 - 02:44
person Marko Ollonqvist

Neymariin liittyvät meemit vain paranevat, vaikka brassitähden osalta jalkapallon MM-kisat tulivat päätökseen jo reipas viikko sitten.

Monet odottivat ennen MM-kisojen alkua hartaasti Neymarin upeita taidonnäytteitä MM-viheriöillä.

Seuratasolla PSG:tä edustava brassitaituri oli pari kuukautta sivussa tositoimista loukkaantumisen vuoksi, mutta hänen uskottiin johtavan Brasilian menestykseen – onhan hän yksi tämän planeetan parhaista jalkapalloilijoista.

Neymarilta myös nähtiin upeita suorituksia Venäjän kisoissa, mitkä poikivat hänen tililleen viidessä ottelussa kaksi maalia ja yhden maaliin johtaneen syötön.

Kokonaiskuvaa katsellessa Neymar oli kuitenkin vaisu ja Brasiliaa kohtasi valtaisa kansansuru, kun joukkueen tie katkesi jo puolivälierissä koettuun Belgia-tappioon.

Ennen kaikkea 26-vuotiaan hyökkääjätähden kisasuorituksista mieleen jäivät hänen jatkuvat filmaamiset sekä niistä seuranneet meemit. Ja, vaikka kisat ovatkin jo Neymarin osalta paketissa, hänestä tehdyt meemit sen kuin paranevat.

Viimeisin villitys on hänen filmauksistaan tehdyt aakkoset ja ne saavat kyllä eittämättä vähintäänkin hymynkareen suupielille.

https://twitter.com/FootyHumour/status/1017785937911312385

Lue myös:
Torille?! Huuhkajat mahdollisti Kroatialle MM-finaalin – ainakin teoriassa

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord