VIDEO: Floyd Mayweather ei osaa hävitä – tyrmäsi kolmesti japanilaisen vapaaottelijan!

schedule 1 tammikuun 2019 - 12:15
person Marko Ollonqvist

Floyd Mayweather tyrmäsi 3 kertaa japanilaisen vapaaottelijan: japanilaisesta Tenshin Nasukawasta ei ollut laittamaan kampoihin yhdysvaltalaiselle.

Floyd Mayweatherin ja vapaaottelija Tensin Nasukawan välisestä ottelusta muotoutui melkoinen saaga, ennen kuin kaksikko edes ehti hypätä kehään.

Ensiksi japanilainen vapaaotteluverkosto ilmoitti kaksikon kohtaamisesta – nimenomaan vapaaottelun muodossa – jonka Mayweather kuitenkin kiisti matkattuaan Japanista takaisin Yhdysvaltoihin. Sen jälkeen kaksikon odotettiin kohtaavan niin sanotun ystävyysottelun muodossa, niin ikään vapaaottelussa, mutta lopulta kaksikko päätyi ottamaan toisistaan mittaa nyrkkeilykehässä.

Jo eläkkeelle siirtyneelle Mayweatherille ottelu oli pelkkä suupala, sillä hän tyrmäsi Nasukawan ensimmäisen erän aikana kolme kertaa, ennen kuin japanilaisnuorukaisen taustajoukot heittivät pyyhkeen kehään.

Kyseinen ottelu miteltiin Japanissa ja Mayweather kertoi jo ennen ottelun alkua pokkaavansa matsista peräti 9 miljoonaa dollaria; joku voisikin kutsua sitä melkoisen hyväksi tuntipalkaksi.

– Tässä oli kyse viihteestä – meillä oli hauskaa. Fanit Japanissa halusivat tämän toteutuvan, joten sanoin, että mikäs siinä. Haluan korostaa olevani edelleen eläkkeellä – saldoni on yhä 50-0. Tenshin on erinomainen mestari (omassa lajissaan), Mayweather totesi heti ottelun jälkeen kehässä.

Nasukawa on voittamaton sekä potkunyrkkeilyssä että vapaaottelussa. Sen sijaan nyrkkeilyn parissa saldo on Mayweather-ottelun myötä 0-1, vaikka yhdysvaltalainen ei omaan voittosarakkeeseen ottelua laskenutkaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Betsafelta 20 euron riskitön veto nuorten MM-kisoihin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord